Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 27.08.2025/Pykälä 63



Kokousasian teksti

Maa-aines- ja ympäristölupahakemus, Saltsivaara 2, Sallan Yhteismetsä

 

YTLTK 27.08.2025 § 63    

699/11.01.00/2024       

 

Sallan Yhteismetsä hakee maa-aines- ja ympäristölupaa Sallan Saltsivaaraan kiinteistölle Sallan yhteismetsä (732–874–2–0). Lupaa haetaan kymmenen (10) vuoden ajalle ja 100 000 k-m3 kokonaisottomäärälle kalliokiviainesta ja moreenia ja niiden jalostamiseen murskaamalla. Alueella on ollut aiempaa maa-ainesten ottotoimintaa.

 

Suunniteltu Saltsivaara 2 maa-ainesalue sijaitsee Sallan kunnassa kunnan keskustaajaman eteläpuolella linnuntietä n. 37 km päässä aivan kunnan etelärajan tuntumassa.  Karhujärven asutusryhmä on alueen lounaispuolella. Etäisyyttä lähimpiin asuntoihin on n. 400 m ja lähimpiin lomarakennuksiin n. 500 m.

 

Suunnitellun ottoalueen pinta-ala 1,63 ha ja varastoalueen 0,77 ha. Suurin ottosyvyys on 20 metriä ja ottaminen ulottuu alimmillaan tasoon +290,0 m mpy (N2000). Alueella tehdään vuodessa 2–3 louhinta- ja murskausjaksoa, jotka ovat kestoltaan 5–10 vuorokautta. Suunniteltu toiminta ei sijoitu pohjavesialueelle. Alueella ei ole maankäyttöä koskevia rajoituksia, jotka voisivat olla toiminnan esteenä.

 

Maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja samaa hanketta koskeva ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus on käsiteltävä yhdessä ja ratkaistava samalla päätöksellä, jollei sitä erityisestä syystä ole pidettävä tarpeettomana. Yhteistä lupaa voidaan hakea yhdellä lupahakemuksella (MAL 4 a § ja YSL 47 a §).

 

Lupahakemuksen mukaisesta ottamisesta ei ennalta arvioiden aiheudu MAL 3 §:n mukaisia seurauksia, jolloin lupa on myönnettävä (MAL 6 §). Ympäristölupaa edellyttävästä toiminnasta ei asetetut lupamääräykset ja sijoituspaikka huomioon ottaen voida katsoa aiheutuvan terveyshaittaa (TsL 1.2 §), merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän (YSL 16 §), pohjaveden (YSL 17§) tai muun vesistön pilaantumista, erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista, taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella, eikä eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 § 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Toiminta ei ole kaavan vastaista.

 

Lupapäätöksessä on annettu määräyksiä pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä sen varmistamiseksi, ettei toiminta ole ristiriidassa MAL 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa. Lupapäätöksessä on määrätty vakuuden asettamisesta lupamääräysten suorittamiseksi (MAL 12 §).

 

Liitteessä 1 on hakemuksesta tarkemmin. Hakemusaineisto täydennyksineen oheisaineistona. Asia selostetaan lautakunnan kokouksessa.

 

Valmistelija Ympäristötarkastaja Elina Aaltonen, ympäristötarkastaja Kaisa Soppela

 

Esittelijä Ympäristötarkastaja Soppela Kaisa Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kemijärven kaupungin ympäristöterveyslautakunta myöntää Sallan Yhteimetsälle Sallan Saltsivaaraan kiinteistölle (732–874–2–0 ) liitteen 1 mukaisen maa-aines- ja ympäristöluvan kalliokiviaineksen ja moreenin ottoon ja murskaukseen. Lupa myönnetään kymmenen (10) vuoden määräajaksi 100 000 k-m3 kokonaisottomäärälle. Samalla ympäristöterveyslautakunta päättää vakuudesta ja luvan käsittelystä perittävästä maksusta liitteen 1 mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.