RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 11.09.2025/Pykälä 101
Valtuustoaloite Kesätyösetelin laajentaminen ympärivuotiseksi nuorten työllistämisen tukemiseksi
EL 11.09.2025 § 101
456/14.07.01.01/2025
Valtuustoaloitteen mukaan kesätyöseteli tulisi muuttaa ympärivuotiseksi tukimuodoksi nuorten työllisyyden parantamiseksi. Aloitteen mukaan muutos auttaisi nuori työllistymään myös muuna aikana, mitä nyt käytössä oleva kesätyöseteli mahdollistaa. Toinen muutoksen mukanaan tuoma mahdollisuus olisi toteuttaa uutta kaupunkistrategian tavoitetta, elämää sykkivää kasvua yhdessä yrittäjien kanssa.
Muutettu tukimuoto voisi olla kokeiluluontoinen vuodelle 2026 ja sen nimi olisi Nuorten työllistämisseteli 2026.
Tukimuodon muutosta tulisi myös seurata ja sille tulisi varata talousarviokäsittelyssä 2026 oma määräraha. Määrärahan suuruutta on myös tarkasteltava viime vuosien toteutuman (myönnetyt kesätyösetelit) suhteessa.
Valmistelija Vt. Elinvoimajohtaja Eero Saarijärvi
Esittelijä Vt. elinvoimajohtaja, kunnallistekniikan päällikkö Saarijärvi Eero Kemijärvi
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle, että valtuustoaloitteessa esitetyt muutokset otetaan käyttöön kokeiluluonteisesti ja vuodeksi kerrallaan, vuoden 2026 alusta lukien. Lisäksi päätökseen liittyen Kaupunginvaltuuston käsittelyyn tulevassa, vuoden 2026 talousarviossa tulee olla varattuna erillismääräraha, Nuorten työllistämisseteli 2026.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.