Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 05.08.2025/Pykälä 59


Kokousasian teksti

Kiinteistöjen yhtiöittämisselvityksen vaatimat arviokirjat

 

LLJ 05.08.2025 § 59    

468/02.07.00/2025       

 

Kemijärven kaupungissa on parhaillaan käynnissä selvitystyö liittyen tiettyjen kiinteistöjen yhtiöittämiseen. Selvitystyötä tehdään yhdessä valitun palveluntuottaja EY Advisory Oy:n kanssa. Kemijärven kaupunki on saanut palveluntuottajalta alustavan, salassa pidettävän selvityksen kiinteistöjen yhtiöittämisestä.

 

Yhtiöittämisvelvoite perustuu kilpailuneutraliteettivaatimukseen ja sen tarkoituksena on estää epäterve kilpailuasetelma markkinoilla. Kunnan hoitaessa tehtävää kilpailutilanteessa markkinoilla tulee sen antaa tehtävä osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi kuntalain 126 §:n mukaisesti.

 

Yhtenä jatkotoimenpiteenä on sovittu, että Kemijärven kaupunki hankkii kaikista yhtiöittämisen kohteena olevista kiinteistöistä arviokirjat liittyen mm. veroseuraamusten arviointiin. Tavoitteena on, että mahdollinen yhtiöittäminen tehtäisiin olemassa olevaan, kaupungin täysin (100 %) omistamaan kiinteistöosakeyhtiöön.

 

Tilapalvelut liikelaitos on kilpailuttanut kiinteistöihin liittyvien arviokirjojen laadintatyön avoimena menettelynä, sopimustyyppinä on palvelut. Arviokirjojen laadintaan liittyy seuraavat sote-, pelastuspalvelu- ja yrityskiinteistöjen kohteet:

 

      Hyvinvointikeskus Lapponia, Sairaalakatu 9

      Hammashoitola Lapponia, Luusuantie 15

      Jokirannan ryhmäkoti, Kalamiehenkatu 2

      Erityisryhmien päivätoiminta, Särkeläntie 4

      Teollisuushalli, Pöyliöjärventie 2-8

      Heralammen yritystalo, Salorantie 1

      Monitoimihalli, Varikkotie 1

      Teollisuushalli, Teollisuustie 16

      Toritalo, Kuumaniemenkatu 2 A

      Myllylammen yritystalo, Seminaarikatu 10

      Suomun paloasema, Räisäläntie 645

      Mettis, Metsämiehentie 3

      Kemijärven paloasema, Pelkosenniementie 23

 

Tarjoukset on käsitelty ja tarkastettu avauskokouksessa 28.7.2025. Halvimman ja soveltuvuusvaatimukset täyttävän tarjouksen jätti Welado Oy kokonaishintaan 14 400 euroa (Alv 0 %).

 

Liikelaitoksen toimitusjohtaja tekee suoritetusta hankintaprosessista hankintapäätöksen ja palvelusopimuksen Welado Oy:n lukuun siten, että arviokirjat tulee olla tilaajan käytössä tarjouspyynnön mukaisesti 30.9.2025 mennessä.

 

Oheismateriaalina 1 Tarjousten vertailutaulukko 568402

 

Valmistelija Liikelaitoksen toimitusjohtaja Esa Pöyliö, 040 610 9738

 

Esittelijä Liikelaitoksen toimitusjohtaja Pöyliö Esa Kemijärvi

 

Päätösehdotus Liikelaitoksen johtokunta merkitsee tiedoksi suoritetun hankintaprosessin kiinteistöjen yhtiöittämisselvitykseen liittyvien arviokirjojen laadinnasta. Lisäksi johtokunta edellyttää, että laaditut arviokirjat tuodaan tiedoksi niiden valmistuttua lokakuun 2025 johtokunnan kokoukseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.