RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Esityslista 11.09.2025/Asianro 7
Sidonnaisuusilmoitukset
TARKL 11.09.2025
557/02.02.01/2025
Kuntalain 121 §:n mukaisesti tarkastuslautakunnan yhtenä tehtävänä on valvoa kuntalain 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi.
Kuntalaki 84 §:
"Tämän pykälän 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja vi-ranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luotta-mustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhtei-söissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maan-käyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimieli-men jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohta-jia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituk-sen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kulu-essa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitus-velvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tar-kastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uu-den ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.
Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuu-den piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä kos-kevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta."
Kemijärven kaupungin tarkastuslautakunta on kokouksessaan 8.8.2017 § 32 päättänyt, että kuntalain 84 §:n säännöstä sovelletaan 1.6.2017 alkaen.
Kemijärven kaupungissa sidonnaisuuksien ilmoitusvelvollisten piiriin kuulu-vat seuraavat luottamushenkilöt ja viranhaltijat:
– kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä esittelijä
– kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat
– lautakuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat sekä esittelijät (hyvinvointilautakunta)
– maankäyttöä ja rakennuslain tarkoittamia tehtäviä hoitavan toimieli-men jäsenet ja varajäsenet sekä esittelijät (tekninen lautakunta)
– Tilapalvelut liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja ja varapuheen-johtaja
– Tilapalvelut liikelaitoksen toimitusjohtaja
– keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä esittelijä
– kaupunginhallituksen konserni- ja elinkeinojaoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä esittelijä
– kaupunginjohtaja
–
Sidonnaisuusilmoitukset kerätään Kemijärven kaupungilla olevan Sidonnai-suuspalvelu.fi -rekisteriohjelman kautta sähköisesti. Päivitetty rekisteri jul-kaistaan kaupungin www-sivuilla tarkastuslautakunnan hyväksynnän jäl-keen.
Valmistelija Jaana Jokinen KPMG Oy Ab, 040 630 8060
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus Sidonnaisuusilmoitukset kerätään sähköisesti ja tarkastuslautakunta antaa sidonnaisuusilmoitukset kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
Päätös