RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 109
Valtuustoaloite talviaurauksen aikatauluista / Torvinen Arto
KV 30.09.2025 § 109
457/10.03.01.06/2025
Liitteenä valtuustoaloite talviaurauksen aikataulusta.
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloite katsotaan selvitetyksi ja aloite loppuun käsitellyksi.
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti, että valtuustoaloite katsotaan selvitetyksi ja aloite loppunkäsitellyksi.
KH 22.09.2025 § 330
Valtuustoaloite on liitteenä 1. Elinvoimalautakunnan 11.9.2025 § 102 päätöksen mukaan lautakunta on päättänyt, että vastuualue voi omaan suunnitteluun ja harkintaan perustuen laatia aikataulut talvikunnossapidon järjestämisestä huomioiden valtuustoaloitteessa esiin tuodun työkoneiden aiheuttaman melun ennen klo 6:00.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Kaupunginjohtaja Solatie Dina Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloite katsotaan selvitetyksi ja aloite loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloite katsotaan selvitetyksi ja aloite loppuun käsitellyksi.
EL 11.09.2025 § 102
Valtuustoaloitteessa on toivottu muutosta talvisin suoritettavaan katujenkunnossapidon (auraus, polanteen poisto ja lumenajon) vuorokautiseen aikatauluun. Aloitteen tekijän mukaan em. kunnossapitotöitä ei tulisi tehdä aamuyöstä lumityökoneiden aiheuttaman melun vuoksi.
Kemijärven kaupungin / Elinvoimapalveluiden vastuualueella on kaupungin asemakaava-alueella katualueiden talvikunnossapito. Talvikunnossapitoa tehdään osin omalla konekalustolla ja osin kunnossapidossa käytetään urakoitsijoiden konekalustoa.
Lumen- ja polanteenpoisto sekä niiden poiskuljettaminen aloitetaan arkipäivisin pääsääntöisesti klo 5:00 ja viikonloppusi klo 8:00. Aloitusaikoja voidaan ja muutetaan kertyneen työ- ja lumimäärän mukaisesti siten, että pääosa pääväylistä (luokka I) ja jalkakäytävät ja kevyenliikenteenväylät olisivat puhdistettu aamun työpaikka liikenteen alkamiseen mennessä. Alemman luokat tiet (luokat II ja III) pyritään saamaan hyvään ja turvallisesti liikennöitävään kuntoon viimeistään klo 14:00 mennessä, jolloin aamulla aloittaneiden koneenkuljettajien työvuoro päättyy.
Valtuustoaloitteessa esiin tuotu huoli liittyen ympäristöön tulevasta työkoneiden äänistä on perusteltu, mutta sen poistaminen kokonaan ei ole mahdollista johtuen em. talvikunnossa pidolle asetetuista aikasidonnaisista vaatimuksista. Lisäksi, mikäli eri kunnossapitoalueiden vuorokautista työaikaa ryhdytään rajoittamaan tai aikatauluttamaan eri ajankohdille eri kaduilla, on seurauksena sekava ja vaikeasti hallittava kokonaisuus, mikä osaltaa nostaa talvikunnossapidon kokonaiskustannusta.
Valmistelija Vt. Elinvoimajohtaja Eero Saarijärvi
Esittelijä Vt. elinvoimajohtaja, kunnallistekniikan päällikkö Saarijärvi Eero Kemijärvi
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle, että vastuualue voi omaan suunnitteluun ja harkintaa perustuen laatia aikataulut talvikunnossapidon järjestämisestä huomioiden valtuustoaloitteessa esiin tuodun työkoneiden aiheuttaman melun ennen klo 6:00.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.