Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 99

Liitteet
Numero Otsikko
# Liite 1Arviointikertomus 2024_22092025 allekirjoitettu
(pdf 693.95 kb)

Kokousasian teksti

Vuoden 2024 arviointikertomus

KV 30.09.2025 § 99    

62/02.06.01.03/2025       

Liitteenä Kemijärven kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2024.

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2024 tiedokseen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.

Lisäksi tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle marraskuun 2025 kokouksessa lausunnon (Kuntalaki 121 §) toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Lausunto tulee antaa tiedoksi myös tarkastuslautakunnalle.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti merkitä arviointikertomuksen 2024 tiedoksi ja päätti lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten. Kaupunginhallituksen on annettava kaupunginvaltuustolle marraskuun 2025 kokouksessa lausunto (Kuntalaki 121 §) toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Lausunto tulee antaa tiedoksi myös tarkastuslautakunnalle.

TARKL 22.09.2025 § 49   

Tarkastuslautakunta viimeistelee vuoden 2024 arviointikertomuksen.

Valmistelija Jaana Jokinen KPMG Oy Ab, 040 630 8060

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta viimeistelee vuoden 2024 arviointikertomuksen.

Päätös

Tarkastuslautakunta viimeisteli vuoden 2024 arviointikertomuksen.

Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa liitteen mukaisen arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle vuodelta 2024.

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2024 tiedokseen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.

Lisäksi tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle marraskuun 2025 kokouksessa lausunnon (Kuntalaki 121 §) toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Lausunto tulee antaa tiedoksi myös tarkastuslautakunnalle.

Tilintarkastaja Heidi Hyry poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 12.40.

TARKL 30.05.2025 § 35   

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2024.

Valmistelija Jaana Jokinen KPMG Oy Ab, 040 630 8060

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2024.

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2024.

TARKL 15.05.2025 § 31   

Jaana Wiik oli poissa tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16:02–16:10.
Jorma Vaarala poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.45.

TARKL 08.05.2025 § 27   

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2024.

Valmistelija Jaana Jokinen KPMG Oy Ab, 040 630 8060

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2024.

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2024.

TARKL 09.04.2025 § 22   

Valmistelija Jaana Jokinen KPMG Oy Ab, 040 630 8060

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2024.

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2024

TARKL 19.03.2025 § 16   

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2024.

Valmistelija Jaana Jokinen KPMG Oy Ab, 040 630 8060

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2024.

Päätös Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa vuodelta 2024.

Jorma Vaarala poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17:25.

TARKL 19.02.2025 § 10   

Kuntalaki 121 §:

Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on:

"1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;

2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;

3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää;

4) huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta;

5) valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi;

6) valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.

Kunnanhallitus voi poiketa tarkastuslautakunnan esityksestä lautakuntaa koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi ja talousarvioksi kunnan hallintosäännön ja talousarvioesityksen yhteensovittamiseen liittyvästä perustellusta syystä.

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta."

Hallintosäännön 74 §:n mukaan arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa. Ennen arviointikertomuksen valmistumista tarkastuslautakunta voi antaa valtuustolle tarpeelliseksi katsomiaan selvityksiä. Tarkastuslautakunta voi raportoida valtuustolle myös muista merkittävistä havainnoista.

Valmistelija Jaana Jokinen KPMG Oy Ab, 040 630 8060

Esittelijä Puheenjohtaja

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan vuodelta 2024.

Päätös Tarkastuslautakunta aloitti arviointikertomuksen laadinnan vuodelta 2024.
Jorma Vaarala poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.54.