Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.01.2026/Pykälä 44


Kokousasian teksti

Kemijärven Kehitys Oy:n osakkeiden arvon muutos

 

KH 26.01.2026 § 44    

53/00.01.00.03/2026       

 

Kemijärven kaupunki omistaa 100 % Kemijärven Kehitys Oy:n. Kaupungin omistaman yhtiön osakepääoma on 1 389 203,46 euroa tilinpäätöksessä 2024 (31.12.2024). Osakkeiden arvoon ei ole vuonna 2025 tullut muutoksia. Osakkeiden korkea arvo perustuu Kemijärven Kehitys Oy:n edeltäjän Kemijärven Teollisuuskylä Oy:n liiketoimintaan. Osakkeiden arvostus olisi ollut hyvä käsitellä jo aiemmin, kun Kemijärven Kehitys Oy:n toiminta on vakiintunut elinkeinojen neuvonta- ja kehittämistoimintaan painottuvana.

Kemijärven kehitys Oy:n liiketoiminta vähenee vuoden 2026 alusta oleellisesti aiemmasta, joten osakkeiden omistajan on arvioitava jo tilinpäätökseen 2025 toiminnan muutosten vaikutusta osakkeiden arvoon.

Tehdyn selvityksen mukaan, osakkeiden arvo tulee alaskirjata kokonaisuudessaan tai jättää osakepääomaksi vain pieni arvo. Esitän, että kaupunki alaskirjaa osakkeiden arvosta 1 380 000 euroa. Osakepääomaksi jää kaupungin taseeseen siten 9 203,46 euroa.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Solatie Dina Kemijärvi

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan ja esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Kemijärven kehitys Oy:n osakkeiden arvosta alaskirjauksena vuoden 2025 tilinpäätöksessä yhteensä 1 380 000 euroa. Osakkeiden arvoksi jää 9 203,46 euroa.

Päätös

Juhana Kelloniemi esitti, että kaupunginhallitus punnitsee puheenjohtajan esteellisyyden Pyhän asuntovaunualueen myyntiin liittyen. Kelloniemen esitys kannattamattomana raukesi.

Anita Ruokamo esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Ruokamon esitystä kannatti Kari-Antti Virkkula, Jarkko Kotilaine ja Juhana Kellonemi.

Puheenjohtaja totesi, että seuraavat puheenvuorot keskitetään asian asiallisen käsittelyn jatkamiseen. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat asian asiallisen käsittelyn jatkamisen kannalla, vastaavat JAA ja ne, jotka ovat uuteen valmisteluun palauttamisen kannalla vastaavat EI. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen. Äänestyksen tulos: 2 JAA-ääntä (Nivala, Savukoski) ja 4 EI-ääntä (Ruokamo, Kelloniemi, Kotilaine, Virkkula). Puheenjohtaja totesi, että asia palautetaan uuteen valmisteluun.

Päätökseen jättivät eriävän mielipiteen Heikki Nivala, Riitta Savukoski ja kaupunginjohtaja Dina Solatie.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.34.