RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Esityslista 03.02.2026/Asianro 1
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen
KV 03.02.2026
Hallintosääntö 15 luku - valtuuston kokoukset
Hallintosääntö 93 § Kokouskutsu:
"Kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.
Kokouskutsussa on mainittava, jos kyseessä on sähköinen kokous ja ilmoitettava verkko-osoite sekä tila, jossa yleisö voi seurata kokousta. Kokouskutsussa on mainittava jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa.
Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä (4) päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.
Lisäksi valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta tiedotetaan ennen kokousta kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla. Lisäksi ilmoitus voidaan julkaista paikallislehdessä. Tiedottamisella ei ole vaikutusta koollekutsumisen laillisuuteen."
Hallintosääntö 94 § Esityslista:
"Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta. "
Hallintosääntö 95 § Sähköinen kokouskutsu:
"Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti. Tällöin kaupunginhallitus tai sen nimeämä viranhaltija vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä."
Kutsu kaupunginvaltuuston kokoukseen on asetettu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle ja kaupungin www-sivulle 28.1.2026 sekä lähetetty samanaikaisesti sähköpostilla kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus osallistua kokoukseen. Samalla kertaa on lähetetty esityslista ja esityslista liitteineen on julkaistu sähköisessä kokouspalvelussa
Kokousilmoitus ilman asialistaa on julkaistu Koti-Lappi -lehdessä 28.1.2026.
Kuntalain 103 §:n 1 mom. mukaan kunnanvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.
Päätös