RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 11
Irtisanoutuminen ympäristöterveysjohtajan virasta
KH 09.02.2026
2/01.01.04.00/2026
Hanna Nurmi on 31.1.2026 kirjallisesti ilmoittanut irtisanoutuvansa ympäristöterveysjohtajan virasta. Ympäristöterveysjohtajan virkas sisältää myös eläinlääkärin virkatehtäviä. Virkasuhteen viimeinen voimassaolopäivä on 31.3.2026.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijalain (2003/304) 40 §:n mukaan viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa, on irtisanomisaika kaksi (2) kuukautta, jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle. Ympäristöterveysjohtajan virkaan ottamisesta päättää Kemijärven kaupungin hallintosäännön 45 §:n mukaan kaupunginvaltuusto.
Kemijärven kaupungin hallintosäännön 57 §:n 2 mom. mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon.
Valmistelija Henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo 040 587 2490
Esittelijä Kaupunginjohtaja Solatie Dina Kemijärvi
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedokseen ympäristöterveysjohtaja Hanna Nurmen ilmoituksen irtisanoutumisesta 1.4.2026 alkaen siten, että virkasuhteen viimeinen voimassaolopäivä on 31.3.2026 hänen ilmoituksensa perusteella.
Päätös