Dynasty tietopalvelu
Kemijärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.06.2026/Pykälä 76


Kokousasian teksti

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

TEKL 25.6.2026 § 76  

    

 

 

Kuntalain 103 §:n 2. momentin mukaan lautakunnan kokous on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet sen jäsenistä on läsnä.

Hallintosääntö 18 luku - kokousmenettely:

133 § Kokouskutsu
"Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen päätöksentekotapaa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia käsitellään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa ilmaista, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.

Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta."

134 § Sähköinen kokouskutsu
"Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti. Tällöin kaupunginhallitus tai sen nimeämä viranhaltija vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä."

Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty sähköpostilla 18.6.2026.

 

Päätös

Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Vesa Ahola esitti, että otetaan asialistalle lisäasia Kaupunginhallituksen päätöksen KH 11.5.2026 § 154 täytäntöönpano. Suvi Nampajärvi ja Veikko Niemelä kannattivat esitystä.

Eino Meriläinen esitti, että asiaa ei oteta listalle. Aki Lautamo kannatti esitystä.

Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että oli tullut kannatettu esitys, joten on tarpeen äänestää. Tekninen lautakunta hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen: Puheenjohtajan esitys JAA, Meriläisen EI Äänestyksen tulos: 5 JAA-ääntä (Ahola, Ylitalo, Pelkonen, Niemelä, Nampajärvi), 2 EI-ääntä (Meriläinen, Lautamo). Puheenjohtaja totesi puheenjohtajan esityksen tulleen lautakunnan päätökseksi. Asia otetaan esityslistalle ennen toimialajohtajan ajankohtaisia asioita.