Dynasty tietopalvelu
Kemijärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 26.05.2026/Asianro 13


Kokousasian teksti

Ilmoitusasiat

 

KV 26.5.2026    

    

 

Valtuustoryhmä Demokraattinen Keskusta on perustettu 15.5.2026 jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi. Ryhmään kuuluvat valtuutetut Kaisanlahti Tarja, Nampajärvi Suvi ja Ruokamo Anita.

 

Demokraattinen Keskusta ryhmän puheenjohtajana toimii Suvi Nampajärvi, ryhmän 1. varapuheenjohtajana Tarja Kaisanlahti, ryhmän 2. varapuheenjohtajana Anita Ruokamo.

 

Ryhmän jäsenet ilmoittavat eronneensa Keskustan valtuustoryhmästä. He ilmoittavat myös olevansa Keskustapuolueen jäseniä edelleen ja toimivat Keskustan arvojen ja aatteiden mukaisesti.

 

---

Korkein hallinto-oikeus päätös 13.5.2026, 1336/2026 asiassa 870/2026, kunnallista henkilöstöasiaa koskeva valituslupahakemus. Valituslupahakemus hylätään. Korkein hallinto-oikeus ei siten anna ratkaisua valitukseen.

 

 

Päätös