Dynasty tietopalvelu
Kemijärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 188


Kokousasian teksti

Selvitys valtuutetuilta kokouksesta poistumisesta kuntalain 85 §:n perusteella

 

KH 8.6.2026 § 188    

327/00.00.01.01/2026       

 

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 25.5.2026 ohjeistaa valmistelijoita ja esittelijää valmistelemaan seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen Kuntalain 85 §:n mukaisen selvityksen pyytämisen 13.5.2026 kokouksesta poistuneilta valtuutetuilta. Valtuuston kokouksesta asiakohdan 3 käsittelyn aikana kokouksesta poistui yhteensä 12 valtuutettua, jonka jälkeen valtuuston kokous menetti päätösvaltaisuutensa ja kokous jouduttiin keskeyttämään.

 

Pääsääntönä kunnan luottamushenkilöllä on velvollisuus toimensa hoitamiseen, kuntalain (410/2015) 69 §:n, mutta myös 79 §:n perusteella. Eräs luottamushenkilön perustehtävistä on osallistua valtuuston ja muiden toimielimien kokouksiin. Kokouksesta poistuminen kesken kokouksen edellyttää tosiasiallista estettä. Luottamushenkilö voi kuitenkin poistua kokouksesta, mikäli hänellä on siihen asiallinen syy.

 

Kuntalain 85 §:n mukaan tilanteessa, jossa on syytä epäillä, että luottamushenkilö on toimessaan syyllistynyt virkarikokseen tai muuten menetellyt siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selvitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta valtuustolle.

 

Oheisena kaupunginhallitukselle tiedoksi Kuntaliiton juristin vastaus asiaan koskevaan neuvontapyyntöön.

 

Valmistelija Hallintojohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Solatie Dina Kemijärvi

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää pyytää kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa muistuttamaan valtuutettuja luottamustehtävän hoitamiseen liittyvästä velvollisuudesta.

 

Päätös

Juhana Kelloniemi esitti, että toimielin käy keskustelun valtuuston kokouksesta poistuneiden henkilöiden esteellisyyden osalta. Kelloniemen esitystä kannatti Sari Leinonen. Kemijärven kaupungin hallintosäännön 147 §:n mukaan Puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava kokoukseen osallistuvan esteellisyys toimielimen ratkaistavaksi. Asianomaisen henkilön tulee tarvittaessa antaa selvitystä seikoista, joilla voi olla merkitystä hänen esteellisyytensä arvioinnissa. Annettuaan pyydetyn selvityksen asianomaisen henkilön on poistuttava kokouksesta.

Heikki Nivala esitti, että asia jätetään pöydälle. Nivalan esitystä kannatti Riitta Savukoski.

Puheenjohtaja totesi, että seuraavat puheenvuorot keskitetään pöydällepanoesitykseen.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat asian asiallisen käsittelyn jatkamisen kannalla, vastaavat JAA ja ne, jotka ovat pöydällepanon kannalla vastaavat EI. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen. Äänestyksen tulos: 0 JAA-ääntä ja 5 EI-ääntä (Nivala, Savukoski, Kaisanlahti, Kotilaine, Raimosvuo) ja 2 TYHJÄÄ (Kelloniemi, Leinonen). Puheenjohtaja totesi, että asia jätetään pöydälle.

 

Tiedoksi       Kaupunginvaltuuston pj