RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.08.2026/Pykälä 101
Täyttölupa, yhdeksän varhaiskasvatuksen opettajaa 1.1.2027 alkaen
SL 25.8.2026 § 101
1/01.01.01.00/2026
Täyttölupa haetaan yhdeksään varhaiskasvatuksen opettajan vakinaiseen tehtävään Jyvälänpuiston ja Särkelän päiväkoteihin 1.1.2027 alkaen.
Varhaiskasvatuslaissa- ja asetuksessa on määritelty kasvattajien ja hoidossa olevien lasten suhdeluku. Tämän mukaan lapsiryhmässä tulee olla yli kolmevuotiaiden lasten ryhmässä 1 kasvattaja / 7 lasta ja ja alle kolmevuotiaiden ryhmässä 1 kasvattaja / 4 lasta. Näistä suhdeluvuista saa lain mukaan poiketa ainoastaan tilapäisesti ja lyhytaikaisesti. Suhdeluvusta poikkeaminen ei voi olla päivittäistä eikä jatkuvaa, vaan sen tulee olla luonteeltaan lyhytaikaista ja satunnaista. Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee huolehtia riittävästä sijaisjärjestelmästä, jonka avulla pystytään huolehtimaan siitä, että varhaiskasvatuslain edellyttämä henkilöstömitoitus pystytään nopeasti saavuttamaan myös vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa. (HE40/2018, 36§)
Mitoituksen mukaisen toiminnan varmistamiseksi on jouduttu käyttämään määräaikaisia sijaisia varhaiskasvatuksen opettajien tehtävissä. Tarve opettajien toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin on pysyvä. Varhaiskasvatustoiminnan kannalta ei ole järkevää, että pysyvään tarpeeseen vastataan eripituisilla määräaikaisilla sijaisuuksilla.
Opettajien tehtävät sisältyvät varhaiskasvatuspalveluiden henkilöstösuunnitelmaan ja palkkaukseen on varattu määräraha vuoden 2026 talousarviossa. Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttöluvan myöntämistä
Oheisena varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänkuvaus.
Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto
Esittelijä Sivistysjohtaja Tervonen Ilpo Kemijärvi
Päätösehdotus Sivistyslautakunta myöntää täyttöluvat yhdeksään varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.1.2027 alkaen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.