RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kemijärvi 150-vuotta juhlarahaston johtokunta
Pöytäkirja 25.05.2026/Pykälä 9
Avustushakemus Kemijärvi 150 v juhlarahasto / Kemppateatteriyhdistys ry / Päätöksen itseoikaisu
JRAH 25.5.2026 § 9
191/02.05.01.02/2026
Juhlarahaston johtokunta on tehnyt 25.5.2026 § 4 juhlarahaston sääntöjen vastaisen päätöksen myöntää avustusta toimintaan, joka ei ole sääntöjen mukaista. Tämän vuoksi päätös tulee käsitellä itseoikaisuna ja päättää avustuksen myöntämisestä uudelleen rahaston sääntöjä noudattaen.
Huomioitavaa on, että mikäli johtokunta rahaston säännöistä poiketen myöntää avustusta tarkoitukseen, joka ei ole rahaston sääntöjen mukaista, ovat johtokunnan jäsenet henkilökohtaisessa vastuussa valtuuston hyväksymien rahaston sääntöjen rikkomisesta.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus
Johtokunta päättää kumota itseoikaisuna 25.5.2026 § 4 tekemänsä avustuksen myöntämispäätöksen.
Johtokunta suhtautuu myönteisesti kemijärveläisen kulttuuritoiminnan harrastamiseen, mutta toteaa, että hakemus ei täytä juhlarahaston sääntöjen mukaista tarkoitusta eikä säätiön avustustoiminnalle asetettuja ehtoja. Säätiön sääntöjen mukaan avustuksia kohdennetaan kemijärveläisten toimijoiden ja henkilöiden toimintaan, mutta hakemuksen perusteella merkittävä osa haetusta rahoituksesta kohdistuisi ulkopuolisille henkilöille ja toimijoille.
Johtokunta katsoo lisäksi, että avustuksen myöntäminen tässä tapauksessa loisi säätiölle uuden toimintamallin, joka poikkeaisi alkuperäisistä ja vakiintuneista avustusten jakoperusteista. Tämän vuoksi johtokunta päättää hylätä Kemppateatteriyhdistys ry:n avustushakemuksen.
Päätös
Juhana Kelloniemi esitti, että päätöksestä ei tehdä itseoikaisua vaan avustus myönnetään hakemuksen mukaisesti. Kari-Antti Virkkula kannatti Kelloniemen esitystä.
Senni Raimosvuo esitti, että pohjaehdotus hyväksytään täydennyksellä, että Kemppateatteriyhdistys ry:n avustusanomus käsitellään seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa.
Puheenjohtaja muutti päätösehdotustaan Senni Raimosvuon täydennyksellä.
Koska oli tehty kannatettu muutetusta pohjaesityksestä poikkeava esitys, totesi puheenjohtaja tarpeen äänestää. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysmenettelyesityksen: Ne, jotka kannattavat muutettua pohjaehdotusta vastaavat kädennostolla JAA ja ne, jotka kannattavat Juhana Kelloniemen esitystä vastaavat kädennostolla EI.
Äänestysmenettely hyväksyttiin.
JAA-äänet: Jarkko Kotilaine, Senni Raimosvuo, Anita Ruokamo, Riitta Savukoski, Heikki Nivala
EI-äänet: Kari-Antti Virkkula, Juhana Kelloniemi
Johtokunta päätti kumota itseoikaisuna 25.5.2026 § 4 tekemänsä avustuksen myöntämispäätöksen.
Johtokunta suhtautui myönteisesti kemijärveläisen kulttuuritoiminnan harrastamiseen, mutta totesi, että hakemus ei täytä juhlarahaston sääntöjen mukaista tarkoitusta eikä säätiön avustustoiminnalle asetettuja ehtoja. Säätiön sääntöjen mukaan avustuksia kohdennetaan kemijärveläisten toimijoiden ja henkilöiden toimintaan, mutta hakemuksen perusteella merkittävä osa haetusta rahoituksesta kohdistuisi ulkopuolisille henkilöille ja toimijoille.
Johtokunta katsoi lisäksi, että avustuksen myöntäminen tässä tapauksessa loisi säätiölle uuden toimintamallin, joka poikkeaisi alkuperäisistä ja vakiintuneista avustusten jakoperusteista. Tämän vuoksi johtokunta päätti hylätä Kemppateatteriyhdistys ry:n avustushakemuksen.
Kemppateatteriyhdistys ry:n avustusanomus päätettiin viedä käsiteltäväksi seuraavaan kaupunginhallituksen kokoukseen.
JRAH 11.5.2026 § 4
Kemppateatteriyhdistys ry hakee 150 -vuotisjuhlarahastosta avustusta yhteensä 11 500 euroa KOUTA-teatteritapahtuman järjestämiseen Kemijärvellä 16.10-18.10.2026 liitteenä 1 olevan hakemuksen mukaisesti.
KOUTA-teatteritapahtuma on vuosittain Lapin eri paikkakunnilla kokoontuva teatteriharrastajien koulutus-, katselmus- ja verkostoitumisviikonloppu. Kemijärven kaupunki on tukenut aikaisempina paikkakunnalla toteutuneita KOUTA-tapahtumia tarjoamalla vastikkeetta käyttöön kulttuurikeskuksen salin näyttämöineen ja kaikkine äänentoisto- ja valaistustekniikoineen sekä kulttuurikeskuksen ao. henkilöstön tekniikan käyttöön ja tukenut ao. tapahtuman järjestämistä tällä tavoin.
Kemppateatteriyhdistys on hakenut avustusta juhlarahastosta KOUTA-tapahtuman toteuttamiseen myös vuonna 2024. Avustusta ei ole tuolloin myönnetty (JRAH 21.10.2024 § 13), koska avustushakemus ei ole täyttänyt rahaston avustuksille myönnettäviä perusteita.
Juhlarahaston sääntöjen mukaan avustusta voidaan myöntää seuraavasti:
“Pääomasta ja pääoman tuotoista myönnetään johtokunnan päättämällä tavalla stipendejä kemijärveläisille opiskelijoille ja hyvinvointityötä tekeville tahoille, tuetaan kemijärveläisten vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoimintaa sekä sivistys- ja kulttuurityötä kaupungissa tekeviä tahoja kuten yhdistyksiä tai harrasteryhmiä.”
Myönnettävä avustus on siten tarkoitettu Kemijärvellä tapahtuvaan toimintaan ja kemijärveläisille kulttuuriharrastajille, ei yhdistysten tai harrasteryhmien tapahtumaan liittyviin kouluttajien ja muiden toimijoiden palkkioihin, matka- ja muihin kuluihin.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Puheenjohtaja
Päätösehdotus
Johtokunta suhtautuu myönteisesti kemijärveläiseen kulttuuritoiminnan harrastamiseen, mutta toteaa, että hakemus ei täytä juhlarahaston sääntöjen mukaista toimintaa. Johtokunta päättää hylätä Kemppateatteri ry:n avustushakemuksen.
Päätös
Juhana Kelloniemi esitti, että avustus myönnetään hakemuksen mukaisesti. Kari-Antti Virkkula ja Tarja Kaisanlahti kannattivat Kelloniemen esitystä.
Eino Meriläinen saapui kokoukseen klo 15.08.
Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että oli tullut puheenjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on tarpeen äänestää. Johtokunta hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen: puheenjohtaja JAA ja Juhana Kelloniemen esitys EI. Äänestyksen tulos: 2 JAA-ääntä (Nivala, Savukoski), 4 EI-ääntä (Virkkula, Kelloniemi, Kaisanlahti, Jaakkola) ja 1 TYHJÄ (Meriläinen). Puheenjohtaja totesi Juhana Kelloniemen esityksen avustuksen myöntämisestä tulleen juhlarahaston johtokunnan päätökseksi.