Dynasty tietopalvelu
Kemijärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.08.2026/Pykälä 247


Kokousasian teksti

Lautakuntien ja muiden viranomaisten päätökset

 

KH 12.8.2026 § 247  

    

 

 

Jäljempänä mainitut lautakunnat ja viranomaiset ovat jättäneet pöytäkirjat KuntaL:n 92 §:n ja kaupungin hallintosäännön 34 §:n ja 36 §:n mukaisia toimenpiteitä varten.

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa kuntalaissa tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
 

Ympäristöterveyslautakunta 24.6.2026. Tiedoksi kaupunginhallituksen jäsenille sähköpostitse 25.6.2026.

 

Tekninen lautakunta 25.6.2026. Tiedoksi kaupunginhallituksen jäsenille sähköpostilla 26.6.2026.

 

Kaupunginjohtaja

 

7.7.2026 § 30; Otto-oikeuden käyttäminen teknisen lautakunnan päätökseen 25.6.2026 § 79

 

26.6.2026 § 29; Talousarviolainan ottaminen vuodelle 2026. Hyväksytty Danske Bank A/S Suomen sivuliikkeen jättämä tarjous 5,0 milj. euron lainasta

 

Hallintojohtaja

 

21.7.2026 § 31; Ulkomaan matka Jari Polvi / Gdansk & Żarnowiec, ajankohta 3.-6.8.2026

21.7.2026 § 32; Ulkomaanmatka Mikko Joro / Gdansk & Żarnowiec, ajankohta 3.-6.8.2026

20.7.2026 § 33; Sisällöntuottajan valinta

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää merkitä edellä olevat pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tiedokseen ja päättää, ettei se ota lautakuntien ja muiden viranhaltijoiden päätöksiä käsiteltäväkseen.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti merkitä edellä olevat pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tiedokseen ja päätti, ettei se ota lautakuntien ja muiden viranhaltijoiden päätöksiä käsiteltäväkseen.