RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.08.2026/Pykälä 93
Teknisen toimialan talousarvion ja investointien toteutuminen 30.6.2026
TEKL 27.8.2026 § 93
29/02.02.00/2026
Hallintosäännön 68 §:n mukaisesti: "Toimielimille annetaan selvitys määrärahojen käytöstä ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta (käyttösuunnitelman toteutuma) vastuualueittain tilanteesta 30.6 ja selvitys toimitetaan lautakuntakäsittelyn jälkeen kaupunginhallitukselle viimeistään 31.8.”
Alla olevassa taulukossa on tekniset palvelut toimialan talouden toteutuma 30.6.2026. Valtuuston hyväksymät talousarviomuutokset on tehty (MTA 2026) toimintatuottoihin ja -menoihin.
Toteutuneet toimintatuotot ovat laskutusrytmistä (maa- ja tonttivuokrat, hulevesimaksut) ja Laphan sopimusviivästyksistä johtuen ennakoitua pienemmät ja toteutuma on 45,6 % kesäkuun lopussa.
Toimintamenoissa on mukana kesäkuussa maksetut koko vuoden lomarahaosuudet ja lomapalkkajaksotus 30.6. tilanteen mukaan. Toimintamenot ovat toteutuneet henkilöstökustannusten sekä aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostojen osalta ennakoitua suurempina. Palvelujen ostot ja avustukset sekä muut toimintamenot puolestaan ovat toteutuneet ennakoitua pienempinä alkuvuoden osalta. Toimintamenojen kokonaistoteutuma on muutettuun talousarvioon nähden 48,5 %. Toimintakate on em. johtuen 65,6 %. Toimintakate saisi laskennallisesti olla 50,0 %, joten ylitys on
15,6 %. Toimintakatteen ylitys tulee kuitenkin tasaantumaan vuokratuottojen toteutuman vahvistuessa syyskaudella, joten tilinpäätösennusteena on, että talousarvio tullaan alittamaan n. 90 000 eurolla.
Teknisen lautakunnan nettoinvestointimääräraha tilivuodelle 2026 on yhteensä 5 188 000 euroa. Investointimenot on jaoteltu erikseen maankäytön-, kunnallistekniikan palveluiden- sekä tila- ja ruokapalveluiden vastuualueille. Investointien toteutuma 30.6. on 1 850 727 euroa (35,7 %), sillä osa investoinneista tulee peruutumaan ja osa painottuu loppukesään ja syyskaudelle. Toteutumattomien investointien osalta haetaan valtuustolta investointimäärärahamuutos.
Liitteenä 1 on tekniset palvelut toimialan talousarvion ja toiminnan toteutuminen ajalta 1.1.-30.6.2026 ja liitteenä 2 on investointien toteutuminen ajalta 1.1.-30.6.2026.
Oheisliitteenä lautakunnalle henkilöstöraportti ja tuloslaskelma.
Valmistelija Vt. tekninen johtaja Esa Pöyliö, 040 610 9738
Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Vt. tekninen johtaja Pöyliö Esa Kemijärvi
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta hyväksyy talousarvion ja investointien toteuman 30.6.2026 liitteiden 1 ja 2 mukaisina ja antaa toteutumat edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle tiedoksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Heikki Nivala saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana.