RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.10.2026/Pykälä 126
Täyttölupa, toistaiseksi voimassa oleva tanssin sivutoimisen tuntiopettajan tehtävä 1.1.2027 alkaen
SL 27.10.2026 § 126
1/01.01.01.00/2026
Koillis-Lapin musiikkiopistoon haetaan täyttölupaa seuraavaan tehtävään:
Toistaiseksi voimassa oleva Tanssin sivutoimisen tuntiopettajan tehtävä 1.1.2027 alkaen. Tehtävään kuuluu tanssin opetus ja opetuspaikkana Kemijärvi. Opetusta on tällä hetkellä 5.33h/vk. Tunteja ei ole mahdollista sijoittaa muille viranhaltijoille. Tehtävä on ollut täytettynä määräaikaisesti, koska kelpoista opettajaa ei ole saatu rekrytoitua.
Virkaan on varattu määräraha vuoden 2027 talousarviossa henkilöstösuunnitelman mukaisesti.
Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttöluvan myöntämistä.
Valmistelija Kansalaisopiston rehtori, kulttuuri ja vapaa-ajan palvelut vastuualueen esimies Heidi Laukkanen, 040 484 2079
Esittelijä Sivistysjohtaja Tervonen Ilpo Kemijärvi
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää myöntää tanssin sivutoimisen tuntiopettajan täyttöluvan 1.1.2027 alkaen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.