Dynasty tietopalvelu
Kemijärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Konsernijaosto
Pöytäkirja 04.11.2026/Pykälä 8


Kokousasian teksti

Konsernijaoston tehtävät

 

KOJA 4.11.2026 § 8    

40/00.01.01.00/2026       

 

Hallintosääntö 5 luku § 20 Konsernijaosto toimii kaupunginhallituksen alai-suudessa ja valmistelee kaupunginhallitukselle konsernijaokselle erikseen määriteltyjen tehtävien esitykset.

 

Konsernijaoston tehtävät

1. Seuraa ja arvioi yhtiöiden tavoitteiden toteutumista ja taloudellisen ase-man kehitystä ja tekee niiden perusteella tarvittaessa esityksiä kaupungin-hallitukselle

2. Antaa kaupungin ennakkokannan konserniohjeen edellyttämissä asioissa ja valmistelee omistajaohjauksen linjaukset ja kannanotot kaupunginhallitukselle.

3. Toteuttaa konserniseurantaa konserniohjeiden mukaisesti ja valmistelee omistajaohjauksen linjauksia.

4. Ohjaa ja valvoo omistajana, että tytäryhteisöt toimivat kaupunginvaltuus-ton ja kaupunginhallituksen asettamien tavoitteiden mukaisesti sekä huolehtii konsernivalvonnan toteuttamisesta.

5. Tekee esityksen kaupunginhallitukselle konserniohjauksen periaatteista.

 

Kaupunginjohtajan tehtävänä on toimia konsernin johtajana ja aktiivisella omistajaohjauksella myötävaikuttaa ohjattavakseen määrättyjen yhtiöiden hallintoon ja toimintaan.

 

Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus

 

Konsernijaosto keskustelee hallintosäännössä sille asetetuista tehtävistä ja sen pohjalta jaoston toiminnan tavoitteista.

 

Päätös

Konsernijaosto päätti käynnistää jaoston tehtävien mukaisesti tapaamiset konserniyhtiöiden ja säätiön osalta ja päätti kutsua tähän liittyen toimitusjohtajat ja hallitusten puheenjohtajat yhtiöittäin tapaamisiin. Ensimmäisenä vaiheena toteutetaan yhteinen tapaaminen talousarvioon 2027 liittyen. Tytäryhtiöiltä pyydetään lyhyet esittelyt toiminnasta ja taloudesta.