Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 12/2026

Kuulutuksen teksti
Kuulutus yleistiedoksiantona ympäristönsuojelulain 115a §:n mukaisesta ilmoituksesta annetusta päätöksestä koskien eläinsuojan toiminnan muutosta

Hakemus Maatalousyhtymä Tapion tila on tehnyt Sallan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ympäristönsuojelulain 115a §:n mukaisen ilmoituksen tilan toiminnan laajentamisesta. Samalla laajennukselle haetaan lupaa poiketa valtioneuvoston asetuksen ilmoituksenvaraisista eläinsuojista (138/2019) 3 §:n mukaisesta vähimmäisetäisyydestä häiriintyvään kohteeseen.

Tapion tilan Kelloselässä Sallassa kiinteistöllä 732-401-32-1 sijaitsevaa lypsynavettaa laajennetaan siten, että eläinpaikkoja on laajennuksen jälkeen 346 kpl. Kaikki tilan eläimet sijoitetaan jatkossa samaan laajennettuun eläinsuojaan. Lisäksi eläinsuojan yhteyteen rakennetaan jaloittelutarha 165 lypsylehmälle sekä kolmas lietesäiliö.

Päätös Toiminnasta on annettu viranhaltijapäätöksenä ympäristönsuojelulain 115a §:n mukainen päätös 6.2.2026. § 2/2026 (725/11.01.01/2025)

Yleistiedoksianto Kuulutus annetaan yleistiedoksiantona, koska kaikkia asianosaisia ei voida tavoittaa tavallisena tai todisteellisena tiedoksiantona. Kuulutus on julkaistu viranomaisen internetsivuilla 6.2.2026 ja tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisajankohdasta.

Muutoksenhaku Päätös ja sen perusteena olevat asiakirjat ovat nähtävillä 6.2.2026 – 16.3.2026 Kemijärven kaupungin internetsivuilla osoitteessa https://kemijarvi.fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparisto-ja-luonto/ymparistonsuojelu/nahtavilla-olevat-asiakirjat/ sekä Sallan kunnanviraston teknisessä toimistossa osoitteessa Postipolku 3, 98900 Salla.

Viimeinen muutoksenhakupäivä on 16.3.2026.

Valitusosoitus ja muutoksenhakuohjeet ovat päätöksen liitteenä.

Lisätiedot: ympäristötarkastaja Kaisa Soppela, puh. 0405203162, kaisa.soppela@kemijarvi.fi

Lähettäjä: Ympäristötarkastaja Kaisa Soppela
Julkaistu: 06.02.2026

Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1 Liite 1Kuulutus Tapion tila päätös
(pdf 108.24 kb)