Dynasty tietopalvelu
Kemijärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 26.05.2026/Asianro 3


Liitteet
Numero Otsikko
# Liite 1Henkilöstökertomus vuodelle 2025 LUONNOS
(pdf 1.83 mb)

Kokousasian teksti

Henkilöstökertomus 2025

 

KV 26.5.2026      

56/02.06.01.03/2026       

 

Liitteenä henkilöstökertomus 2025.

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päätti merkitä henkilöstökertomuksen vuodelta 2025 tiedokseen ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös

 

 

 

 

KH 11.5.2026 § 151   

      

 

Kemijärven kaupungin henkilöstökertomus 2025 on liitteenä.

 

Kemijärven kaupungin henkilöstökertomuksessa on esitetty kootusti tiedot tilinpäätösvuoden keskeisistä, henkilöstöä koskevista tunnusluvuista sekä arvio näihin mahdollisesti vaikuttaneista päätöksistä ja muista tekijöistä. Kemijärven kaupungin kaupunkistrategian 2025–2030 yhtenä painopistealueena on vastuullinen johtaminen, jolla vahvistamme hyvinvointia koko organisaatiossa. Vastuullista johtamista toteutetaan yhdenvertaisuus ja tasa-arvosuunnitelman, elinvoimaa työhyvinvoinnista ja eettisten -ohjeiden sekä henkilöstön koulutussuunnitelman periaattein. Vastuullisen johtamisen mittareina toimivat kaupunkitasoisen hyvinvointikyselyn tulokset ja henkilöstökertomus.

 

Vuonna 2025 kokonaishenkilömäärä kasvoi kahdella henkilöllä vuoteen 2024 nähden. Kemijärven kaupungin palveluksessa oli 31.12.2025 yhteensä 286 henkilöä, joista toistaiseksi voimassa olevassa palvelussuhteessa 201 henkilöä ja määräaikaisessa palvelussuhteessa 85 henkilöä. Henkilöstön määrällä tarkoitetaan vuoden viimeisenä päivänä kuntaan palvelussuhteessa olevien henkilöiden lukumäärää.

 

Kevan ennusteen mukaan vuosina 2026 - 2030 eläkepoistuma tulee olemaan yhteensä 66 henkilöä ja vuosina 2026 - 2035 kaupungin palveluksesta jäisi eläkkeelle 113 henkilöä, mikä tarkoittaa, että vuoden 2025 lopussa palvelussuhteessa olleesta henkilöstöstä 39,51 % jäisi eläkkeelle vuoden 2035 loppuun mennessä.

 

Vuonna 2025 sairauspoissaolopäiviä oli yhteensä 3 573 kalenteripäivää, eli keskimäärin 12,5 kalenteripäivää/työntekijä (2024: 13,2 pv). Vuonna 2025 suurin yksittäinen syy sairauspoissaoloihin Kemijärven kaupungilla olivat muut tilastoimattomat sairauspoissaolojen syyt (39 %). Mielenterveyden häiriöt laskivat merkittävästi vuodesta 2024 (31 %) vuoteen 2025 (18 %). Vuonna 2023 ja 2024 mielenterveyden häiriöt olivat vielä yleisin sairauspoissaolojen syy.

 

Kaupunki panostaa henkilöstönsä työhyvinvointiin henkilöstön hyvinvointiedulla, joka otettiin käyttöön 1.1.2019 alkaen. Etu (ePassi) on käytettävissä liikuntaan, kulttuuriin tai hierontaan. Vuonna 2025 edun otti käyttöön 216 viranhaltijaa tai työntekijää. Vuonna 2025 etua käytettiin yhteensä 68 141 euroa ja ePassien käyttö kohdistui suurimmaksi osaksi paikallisiin palveluntuottajiin. Vuonna 2025 ePassin euromäärä nostettiin 200 eurosta 400 euroon, mikä lisäsi kustannuksia edellisvuoteen verrattuna (2024: 31 704).

 

Vuonna 2023 otettiin henkilöstöetuna käyttöön henkilöstön polkupyöräetu. Vuonna 2025 eBike työsuhde polkupyöräedun otti käyttöön seitsemän työntekijällä tai viranhaltijalla. Työsuhdepolkupyöräedun verovapaus perustui tuloverolain (1535/1992) 69 §:ään, jossa säädetään verovapaista henkilökuntaeduista. Vuonna 2025 sääntelyä muutettiin siten, että polku-pyöräetua koskeva verovapaus poistettiin uusilta sopimuksilta. Muutoksen siirtymäsäännöksen mukaan ratkaiseva ajankohta oli 24.4.2025. Edellä mainittua päivää ennen tehtyihin sopimuksiin voitiin edelleen soveltaa verovapautta, kun taas tämän jälkeen tehtyihin sopimuksiin etu oli kokonaan veronalaista tuloa (HE 98/2025 vp).

 

Työsuhdepolkupyöräedun verovapauden poistaminen heikentää edun taloudellista houkuttelevuutta. Vaikka etu on edelleen mahdollinen veronalaisena luontoisetuna, sen kustannus työntekijälle kasvaa aiempaan verovapaaseen malliin verrattuna. Tämän seurauksena voidaan arvioida, että uusien työsuhdepolkupyörien hankinta vähenee, koska verotuksellinen kannustin edun hyödyntämiseen on poistunut.

 

Henkilökunnan vapaa-ajan osaketta Pyhän Parkkia käytettiin vuonna 2025 yhteensä 70 päivää (2024: 91).

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Solatie Dina Kemijärvi

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2025 tiedokseen ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti merkitä henkilöstökertomuksen vuodelta 2025 tiedokseen ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

Kari-Antti Virkkula esitti, että vuoden 2025 henkilöstön työhyvinvointikysely liitetään osaksi henkilöstökertomusta soveltuvilta osin. Juhana Kelloniemi kannatti Virkkulan esitystä.

Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että oli tullut poikkeava kannatettu esitys, joten on tarpeen äänestää. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen: Kaupunginjohtaja JAA ja Kari-Antti Virkkula EI. Äänestyksen tulos: 1 JAA-ääntä (Nivala), 4 EI-ääntä (Kelloniemi, Virkkula, Kaisanlahti, Jaakkola) ja 2 TYHJÄÄ (Meriläinen, Savukoski). Puheenjohtaja totesi Kari-Antti Virkkulan esityksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 17.00 - 17.12.