Dynasty tietopalvelu
Kemijärven kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Esityslista 26.05.2026/Asianro 4


Liitteet
Numero Otsikko
# Liite 1Kemijärven kaupunki arviointikertomus 2025_18052026
(pdf 1,020.46 kb)

Kokousasian teksti

Vuoden 2025 arviointikertomus

 

KV 26.5.2026      

56/02.06.01.03/2026       

 

Liitteenä tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025.

 

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2025 tiedokseen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.

Lisäksi tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle marraskuun 2026 kokouksessa lausunnon (Kuntalaki 121 §) toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Lausunto tulee antaa tiedoksi myös tarkastuslautakunnalle

 

Päätös

 

 

 

 

TARKL 18.5.2026 § 30   

      

 

Tarkastuslautakunta viimeistelee vuoden 2025 arviointikertomuksen.

 

Valmistelija Jaana Jokinen KPMG Oy Ab, 040 630 8060

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta viimeistelee vuoden 2025 arviointikertomuksen.

 

Päätös

Tarkastuslautakunta hyväksyi liitteen mukaisen arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle vuodelta 2025. Jäsenet allekirjoittavat arviointikertomuksen sähköisesti.

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2025 tiedokseen ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten.

Lisäksi tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuustolle marraskuun 2026 kokouksessa lausunnon (Kuntalaki 121 §) toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Lausunto tulee antaa tiedoksi myös tarkastuslautakunnalle.

 

 

 

TARKL 16.04.2026 § 24   

      

 

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

Valmistelija Jaana Jokinen KPMG Oy Ab, 040 630 8060

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

Päätös

Tarkastuslautakunta jatkoi vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

 

TARKL 12.03.2026 § 16   

      

 

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

 

Valmistelija Jaana Jokinen KPMG Oy Ab, 040 630 8060

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

Päätös

Tarkastuslautakunta jatkoi vuoden 2025 arviointikertomuksen laatimista.

Raija Kostamo poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.40.

 

 

TARKL 05.02.2026 § 8   

      

 

Kuntalaki 121 §:

 

Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on:

"1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;

2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;

3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää;

4) huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta;

5) valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi;

6) valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosään-nön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.

Kunnanhallitus voi poiketa tarkastuslautakunnan esityksestä lautakuntaa koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi ja talousarvioksi kunnan hallintosäännön ja talousarvioesityksen yhteensovittamiseen liittyvästä perustellusta syystä.

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.

 

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta."

 

Hallintosäännön 78 §:n mukaan arvioinnin tulokset raportoidaan vuosittain valtuustolle annettavassa arviointikertomuksessa. Ennen arviointikertomuksen valmistumista tarkastuslautakunta voi antaa valtuustolle tarpeelliseksi katsomiaan selvityksiä. Tarkastuslautakunta voi raportoida valtuustolle myös muista merkittävistä havainnoista.

 

Valmistelija Jaana Jokinen KPMG Oy Ab, 040 630 8060

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan vuodelta 2025.

Päätös

Tarkastuslautakunta aloitti arviointikertomuksen laadinnan vuodelta 2025.