RSS-linkki
Kokousasiat:https://kemijarvi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.08.2026/Pykälä 265
Kemijärven kaupungin nuorten työllisyyssetelin toimintaohjeet
KH 24.8.2026 § 265
426/14.07.01.01/2026
Kaupunginhallituksen työllisyydenhoidon työryhmä on valmistellut liitteenä olevan Kemijärven kaupungin nuorten työllisyyssetelin toimintaohjeet.
Nuorten työllisyyssetelin tarkoituksena on edistää kemijärveläisten nuorten työllistymistä, työelämävalmiuksia ja työelämään tutustumista sekä kannustaa työnantajia palkkaamaan nuoria ympäri vuoden.
Nuorten työllisyysseteli on Kemijärven kaupungin harkinnanvarainen taloudellinen tuki työnantajalle nuoren palkkaamisesta. Toimintaohjetta sovelletaan siten, että se täydentää valtion työllistämisen tukimuotoja eikä korvaa niitä. Tuen myöntämisessä otetaan huomioon voimassa oleva lainsäädäntö sekä valtioneuvoston 22.12.2025 antama asetus valtionavustuksesta työvoimaviranomaiselle työttömien nuorten työllistämiseen vuosina 2026–2027.
Ympärivuotinen työllisyysseteli on tarkoitettu kemijärveläisten 15-29 -vuotiaiden nuorten työllistämiseen paikallisissa yrityksissä. Setelin arvo on 500 euroa/nuori/vuosi.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö Säärelä Marjo Kemijärvi
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä nuorten työllisyyssetelin toimintaohjeet liitteen 1 mukaisina. Nuorten työllisyysseteli tulee voimaan heti ja se korvaa nuorten kesätyösetelin kokonaisuudessaan.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä nuorten työllisyyssetelin toimintaohjeet liitteen 1 mukaisina. Nuorten työllisyysseteli tulee voimaan heti ja se korvaa nuorten kesätyösetelin kokonaisuudessaan.
Tiedoksi Konserni- ja elinvoimapalvelut / työllisyyden hoito